20.2.2016

Kookosöljy - helppo ja kosteuttava apu meikinpoistoon



Talven aikana sää vaihtelee kylmästä kosteaan ja plussasta koviin pakkasasteisiin. Sään muutokset eivät vaikuta pelkästään mieleen vaan myös kehoon ja erityisesti ihoon. Kasvoja kipristelee ja ne kuivuvat, meikki ei levity kauniisti ja iho halkeilee. 

Kookosöljyn käyttö ihonhoidossa ei ole uusi innovaatio ja moni onkin löytänyt jo tiensä sen pariin. Haluan kuitenkin jakaa siskolta saamani meikinpoistovinkin, joka on pelastanut oman kuivan talvi-ihoni useaan otteeseen. Aluksi en uskonut kookosöljyn toimivan kokonaisvaltaisessa meikinpoistossa, mutta jouduin muuttamaan uskomukseni kokeilun jälkeen.

Kookosöljyä ei tarvita ruokalusikkaa suurempaa annosta ja se hierotaan suoraan kasvoille kastelematta kasvoja ensin. Huomaat välittömästi, kuinka meikki alkaa irrota iholta muutaman pöyrivän liikkeen jälkeen. 
Parasta kookosöljyssä on kuitenkin se, että se irroittaa myös vedenkestävän meikin silmiltä hellävaraisesti. Yleensä vedenkestävän ripsivärin poistoon tarvitaan järeämmät aineet, jolloin myös purkkia ja purnukkaa kertyy kaappeihin.
Käyttämällä kookosöljyä tarvitset vain yhden purkin, joka puhdistaa meikin kasvoiltasi. Se kosteuttaa ja on hellävarainen, ei ärsytä ihoa ja on riittoisaa. 
Puhdistuksen jälkeen voit levittää vielä kerroksen ja antaa sen vaikuttaa yön yli. Helppoa ja kosteuttavaa ihonhoitoa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ideoita tai ajatuksia? Ilahdun jaetuista mietteistä ja luen niitä mielelläni!