13.11.2015

Kiitollisuus

Arjen kiireiden ja elämän eteemme heittämien murheiden keskellä unohdamme helposti, mitä kiitollisuus on ja miltä se tuntuu. Toisinaan emme edes huomaa ympärillämme olevia kiitollisuudenaiheita, vaikka ne olisivatkin osa jokapäiväistä arkeamme. Saatamme pitää asioita tai ihmisiä itsestäänselvyyksinä, jolloin olemme vaaravyöhykkeellä. 
Kiitollisuuden vastakohtana on kiittämättömyys - kun mikään ei riitä. 

Kukaan ei kuitenkaan ole määritellyt, mitä kiitollisuus sisältää tai milloin sitä voi tuntea. Se ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn tapahtumaan tai tilanteeseen. Siinä missä kiitollisuutta voi tuntea toisen eleestä tai rohkaisevasta lauseesta, voi sitä tuntea myös yhteenkuuluvuudesta tai saavutuksesta, jonka tavoitti toisen pyyteettömällä avulla.  

Kiitollisuuden tunteminen viestittää, ettemme pidä asioita itsestäänselvyyksinä ja valmiiksi ojennettuina. Se torjuu myös negatiivisia tunteita ja muistuttaa meitä elämän hyvistä asioista ja tapahtumista. 

Näihin lauseisiin päätänkin hieman pidemmän kirjoitustaukoni, joka johtui tilanteesta, josta olen hyvin kiitollinen. Olen onnellinen ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ideoita tai ajatuksia? Ilahdun jaetuista mietteistä ja luen niitä mielelläni!