Hyvä ystävyys on kuin hyvä avioliitto. Se ei katso ikää tai sukupuolta. Se kestää myötä- ja vastoinkäymiset, ylä- ja alamäet. Välimatka ja toiset ihmiset eivät voi tulla sen väliin tai rikkoa sitä, ellei suhteen osapuolet anna niin käydä.
Ystävyys, josta kirjoitan solmittiin yli kymmenen vuotta sitten erään ihmisen kannustamana. Itse emme aluksi rohjenneet tehdä aloitetta, vaan tarvitsimme siihen pienen sysäyksen. Vaikka tiesimme molemmat pitävämme toisistamme, ei aloitteenteko ollut helppoa.
Ei se ole vieläkään. Miten ystäviksi tullaan? Kysytäänkö toiselta haluaako hän ruveta ystäväksi? Vai pyydetäänkö toista kahville ja ajan kanssa huomataan, että meillähän synkkaa?
Sain taannoin ystäväni kylään uuteen kotiini. Välimatkaa meillä on yli 200 km emmekä ole nähneet usein. Kuulumisia vaihdetaan viikottain. Muutama vuosi sitten saimme selville, että me ystävykset, olemme valinneet miehiksemme serkukset ja meitä yhdistää ystävyytemme lisäksi hamassa tulevaisuudessa myös suku ja tunnetusti - veri onkin vettä sakempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitus ideoita tai ajatuksia? Ilahdun jaetuista mietteistä ja luen niitä mielelläni!