Salit eivät ole minun juttuni vaikka niitä on tullut kokeiltua. Olen kolunnut niin punttisalit kuin ryhmätunnitkin löytämättä omaa paikkaani. En osaa kuvailla mikä salille lähtemisessä on itselleni vaikeaa; itse lähteminen vai oman rauhan puuttuminen. Koen etten saa itsestäni kaikkea irti ja keskityn epäolennaisiin asioihin.
Omien mieltymysten vuoksi olenkin kehittänyt itselleni sopivan kotitreenin. Voin jumpata silloin, kun on aikaa ja halua. En luo paineita itselleni ja kun treenaan niin treenaan kunnolla.
Tänään kaivelinkin muuton jäljiltä säilössä olleet painot esiin ja käärin jumppamaton lattialle. Fiilis oli huipussa, aurinko paistoi verhojen lomasta ja kaiuttimista kaikui tsemppibiisit. Olin yksin omassa rauhassani ja herättelin kehoani talviunilta.
Pyrin tekemään monipuolisia liikkeitä, jalkoja, käsiä ja keskivartaloa vuorotellen niin, että polte tuntuu joka sarjan jälkeen. Lopuksi vaihdoin treenibiisit rauhallisiin sointuihin ja venyttelin kaikessa rauhassa ja annoin mielen levätä.
Painot sain kätevästi piiloon niin, että ne ovat kädenulottuvilla seuraavalla kerralla. Sisustuskaan ei kärsinyt ja tyhjillään ollut nurkka sai täytettä. Stadiumin tasapenkki toimii puolestaan eteisen penkkinä treenien välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitus ideoita tai ajatuksia? Ilahdun jaetuista mietteistä ja luen niitä mielelläni!